IT Service Support
Osaksi tietohallintotiimiämme?
Plugit Finland Oy on sähköisen liikkumisen innovatiivinen edelläkävijä ja korkean teknologian yritys. Olemme erikoistuneet sähköisten ajoneuvojen latausratkaisuihin ja näihin liittyviin palveluihin.
Työyhteisössämme uteliaisuus, kasvu ja tekemisen draivi vie meitä eteenpäin ja asenteemme tähtää avoimesti kohta uutta. Olemme ylpeitä saavutuksistamme ja asiantuntijuudestamme; luomme kestävää tulevaisuutta yhdessä!
IT Service Support
Etsimme vahvistusta tietohallintotiimiimme! Tehtävänäsi on toimia IT-tuen ja laite- sekä järjestelmähallinnoinnin parissa. Toivomme, että Microsoft 365 on sinulle tuttu työkalu ja olet jonkin verran työskennellyt eri käyttöjärjestelmien, kuten Windows ja MacOS parissa. Pääset työskentelemään alan modernimpien teknologioiden parissa ja osallistumaan niiden kehitykseen. Taakkana eivät ole vanhentuvat järjestelmät. Tulet tekemään paljon yhteistyötä oman henkilöstömme ja esimerkiksi uusien työntekijöidemme kanssa, joten arvostamme hyviä yhteistyö ja vuorovaikutustaitoja.
Työsi on osittain liikkuvaa mm. eri toimistojemme välillä, mutta pääasiallinen työpisteesi sijaitsee Pirkkalassa. Työaikasi sijoittuu arkipäiville toimistotyöaikoihin. Tulet saamaan kattavan perehdytyksen ja tuen työtehtäviin tiimiltäsi.
Työtehtäväsi:
- Yrityksen sisäiset IT-tuki tehtävät
- Laite- ja käyttäjähallinnointi
- Laitehankinnat, toimitukset, asennukset
- Laitteiden käyttöönotto-opastus
- Lisenssien käsittely
- Dokumentaatio
Toivomme sinulta löytyvän:
- Tehtävään soveltuva koulutus
- Eduksi katsomme aiemman kokemuksen vastaavista tehtävistä ja luontaisen kiinnostuksen alaa kohtaan esimerkiksi harrastuneisuuden kautta
- Ratkaisukeskeinen asenne ja ote työhön
- Teknistä osaamista ja ymmärrystä
- Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
- Jotta eri toimistojemme välillä liikkuminen onnistuu vaivatta, edellytämme B-ajokorttia.
Tarjoamme sinulle:
- Kokoaikaisen toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen
- Mukavan ja ammattitaitoisen työporukan ympärillesi
- Monipuolisesti erilaisia IT-tuen työtehtäviä
- Mahdollisuuden työskennellä modernin ohjelmiston, teknologian, pilvipalveluiden ja verkkoinfrastruktuurin parissa
Kuukausipalkan ja erilaisia työsuhde-etuja kuten esimerkiksi lounas- ja virike-edun sekä kattavan työterveyshuollon, joka sisältää myös hammashuoltoa
Hakuaikaa on 22.9. asti. Lisätiedot sähköpostitse hr@plugit.fi.
- Osasto
- Technology
- Rooli
- Environment
- Sijainnit
- Pirkkala, Tampere
Meillä pääset nauttimaan
-
Markkinajohtajan tuotteista ja maineesta
Meidät tunnetaan paitsi edelläkävijänä latausteknologiassa, mutta erityisesti asiakaslähtöisistä palveluratkaisuista ja koko arvoketjun kattavasta avaimet käteen -ratkaisusta, joka sisältää ratkaisusuunnittelun, latauslaitteet, ylläpidon ja pilvipohjaisen, skaalautuvan hallintasovelluksen.
-
Viihtyisistä toimitiloista
Pääkonttorimme sijaitsee Pirkkalassa Jasperintiellä, mutta mikäli työtehtävät sen mahdollistavat, voit työskennellä valitsemassasi toimipisteessä tai joustavasti etänä.
-
Kattavista työterveyshuollon palveluista
Vapaa-ajantapaturmavakuutus ja kattava työterveys, johon sisältyy peruspalveluiden lisäksi hammashuoltoa, työpsykologin sekä matalan kynnyksen mielen hyvinvoinnin palveluita.
-
Lounas- ja virikeseteliedusta
Edenred liikunta- ja kulttuurietu
Plugit Finland Oy yrityksenä
Plugitin tarina
Plugit Finland Oy perustettiin Porissa vuonna 2012 palvelemaan kaikissa ajoneuvojen lataamiseen liittyvissä asioissa. Plugit on ollut ensimmäisiä toimijoita rakentamassa Suomen sähköistä liikennettä.
Tänään Plugit on johtava suomalainen sähköisen liikenteen palveluntarjoaja, jonka missiona on luoda ja tuoda latausratkaisut sinne, missä ihmiset viettävät aikaa: koteihin, työpaikoille, kauppoihin ja liikekeskuksiin.
Plugit tunnetaan paitsi edelläkävijänä latausteknologiassa, mutta erityisesti asiakaslähtöisistä palveluratkaisuista ja koko arvoketjun kattavasta avaimet käteen -ratkaisusta, joka sisältää ratkaisusuunnittelun, latauslaitteet, ylläpidon ja pilvipohjaisen, skaalautuvan hallintasovelluksen.
Plugit on yksi suurimmista sähköisen liikenteen laite-, palvelu- ja järjestelmätoimittajista Suomessa ja kansainvälisesti.
Plugitin toimipisteissä ympäri Suomea työskentelee yhteensä noin 160 sähköisen liikenteen ammattilaista.
IT Service Support
Osaksi tietohallintotiimiämme?
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Plugit Finland Oy?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.